Toggle navigation
가사집
인기가사
실시간 검색가사
AI 해석
플레이어
보관함
자유게시판
가사 검색
검색
한국어
English
회원
로그인
회원가입
회원아이디
필수
비밀번호
필수
자동로그인
정보찾기
소셜계정으로 로그인
네이버
로그인
카카오
로그인
페이스북
로그인
X
로그인
가사 등록
싱크 가사 등록
Candy search
가사 검색
노래 제목, 가수명, 가사 한 줄, 초성까지 한 번에 찾아보세요.
검색어
검색
전체
노래
가사
50개의 검색 결과
♪
En Saanut Sua Pilviin
Yo
Mitä halunnut et koskaan jättää Et kaikki olis vaan aina näin Mut kaikki liikkuu eteenpäin Ei mikään jäädä voi paikoilleen Ja siihen kai kaikki kaatui Kun et halunnut nähdä huomiseen Mutta vaikken mä
saanut
♪
Yhden Illan Varietee
Yo
m jin siihen
sua
katsomaan enk ensin ymmrtnyt sanaakaan mit s oikein sanoit joo, m halusin tiet mik s oot sun puheesikin on ihan kummaa t oli mulle uutta niin alkoi se kaunis varietee johon sain m aitiopaikan
♪
Illan Viimeinen Laulu
Yo
Tää on laulu illan viimeinen Silti vastausta
saanut
en
Kaikki sanat hukkui väkijoukkoon Ja liian moneen turhaan lauseeseen Mutta joskus laulu tuo lauletaan Vaikkei kukaan nähdä voi laulajaa Onhan kirjoitettu
♪
Kanssas Tanssin Pilviin
Yo
siemaisen Rennoin rallein DJ tanssittaa Käy jengi bailamaan Yö syttyy jälleen Se kuljettaa taas uuteen aamun Kertosäe: On siihen vielä aikaa Lähemmäksi tuu On askeleissas taikaa Beibi mun Sun kanssas tanssin
pilviin
♪
En Rakasta Sua Enaa
Yo
Kai se käy niin pikkuhiljaa Ettei muuttuvansa huomaakaan Ja kerran niin kuin pläkki päivän selvää se on Tajuan
en
rakasta
sua
enää Mitä oottaa elämältään Etsii prinsessaa tai prinssiä Ja kerran keskiyöllä
♪
Kaupungin Kaunein Tytto
Yo
Kaunein tyttö kaupungin Kaunein tyttö kaupungin Valokuvat vanhat viime yönä Taas selasin Minä sinut luokkakuvassa näin Sinut heti tunnistin Kaikki sinua jumaloi Minä ainut ollut
en
Sinulla kultaiset siivet
♪
Kaikki Haipyy, On Vain Nyt
Eppu Normaali
En
unta
saanut
ja näin... jäin miettimään... Kaiken minkä muistan aika kutistaa, mä sitä pelkään,
sua
tahdon rutistaa. Kuullut olen ikuisuuteen kaiken piirtyvän, ja kaiken suhteen, kaiken siirtyvän.
♪
Kun Kohdataan
Yo
Voinko tulla istumaan Sun pöytääs ihan hetkeks vaan Mä tunnen yksinäisyyden Musta otteen saaneen, Voinko olla hetkisen
Sua
tarvitsen Saanko pyytää tanssimaan
Sua
illan viimeisen hitaan Mä tahdon yksinäisyyden
♪
Oot Siina Taas
Yo
En
sua
ovelleni tiennyt odottaa Mä luulin että
sua
ei saa mikään palaamaan Kun sä kerran päätit vaihtaa maisemaa Päätit pitkät haistattaa, panna sillat palamaan Oot siinä taas Enpä luullut että kerran
♪
Lasisilma
Yo
Lasisilmä, tiedän
sua
itkettää
En
silti silmissäs kyyneltä nää Mä sun sisääsi katsoa tahtoisin Sinun kasvoihis kasvoni jää Lasisilmä, tahdon
sua
puristaa Lailla lapsen voit nukahtaa Päästä pois ne kyyneleet
♪
Han Se On
Yo
Hän se on Hän mukaan väkijoukon tempautuu,
En
hetkeen häntä nää Tiedän; hän se on Hän katoaa kun meren lailla Tää massa myrskyää Hän se on Ei kasvoiltansa valoo vuodetkaan Voineet himmentää Tiedän hän
♪
Tia-Maria
Yo
elämä helpompi ois jos unohtaa vois mut odota vaan mua odota vaan kyllä sun kiinni mä saan sielu tuskaa on taas tulvillaan Tia-Maria,
sua
kaipaan niin Tia-Maria, oon yksin Tia-Maria,
sua
kaipaan niin Tia-Maria
♪
Arvetkin kauneuspilkuiksi
Verenpisara
sinä sanoit että se vie vuoden sinä sanoit että kaikki unohtuu ja jää sinun elämässäsi kaikki muuttuu arvetkin kauneuspilkuiksi hakkasin päätäni seinään yritin siirtää kipuni sinuun
en
saanut
rakkautta
♪
Molha Sua Boca
Girls
boca Oh oh oh oh Molha
sua
boca Oh oh oh oh Molha
sua
boca Meu beijo e doce Meu corpo e quente Vem dancar Te dou um doce de presente Entao se joga Mostra seu corpo Quero uma prova Que to te deixando louco
♪
Pro Patricia
Yo
Sun lapses tekee kunniaa, Ja rivissä vannoo
sua
rakastavansa Mutten sitä mä haluu
En
mä rakkautta osoittaa Voi kiväärin kanssa Sä oot aina ollut kaunis, Mut sun lapsesi on saanet sut vanhenemaan Sä jaksat
♪
Kuuhullu
Yo
ja öin Silmistäs maailma heijastuu Mun kanssain jäätkö aamuun Lanteillas tanssii tähdet ja kuu Sun tahdon jäävän Sun tahdon jäävän aamuun Pilvetön taivas ja täysi on kuu Minä ulkona odotan ja vapisen
Pilviin
♪
Litranen Sydan
Aknestik
En
kai herättänyt
sua
turhaan? Nyt... keskeytinkö unen kauniin?
♪
Mina Rakastan Sinua Nyt
Yo
Minä rakastan
sua
nyt Minä rakastan
sua
aina Olet ainut mitä minulla on Ilman sinua ei aamuisin aurinko nouse Ilman sinua ei ole elämää Minä rakastan
sua
nyt Olet ainut mitä minulla on On meri tyyntynyt
♪
Tee ze
Mariska
jos
sua
aina epilln ja tekemttmist rikoksista syytetn synneist joita et ole tehnyt tyypeist joitten mukaan et mennyt sngyist joissa et ole maannut et ole nainut, et ole
saanut
usko kun sanon tee zeze l
♪
Cara
Arnaldo Antunes 외 2명
Cara Tem um cara na
sua
Cara Tem um cara na
sua
Cara Tem um cara na
sua
cara Ou entra na dele como ele Ou ele usa a
sua
Cara Ou desvia o zelo do espelho Ou ele fica cara a Cara Tem um cara na
sua
cara
♪
Paha Sana
Tiktak
on ulkokuori sulla kunnossa mut sisällöstä löytyy puutteita sä et sitä nää mä muistan sunun sanoneen et olen mitä teen ei riitä rinnallesi kukaan kun oot virheetön
en
enää tajua miks tahdon totella
sua
♪
Paha Taika
Eppu Normaali
Kysyi tahtoisinko soittaa sillä huilullansa vois rajat kaikki maailman voittaa ja lentää maailman ääriin ja elää ikuisesti, lentää kauas, kauas pois Mä lensin kauan mä lensin maailmaan josta tiennyt
en
♪
Se tunne kun (Feat. Mikael Gabriel)
Robin Packalen
naytat jotenkin niin tutulta ollaanks me nahty jollain festareil vai miks mul on fiilis, on oltu nain aina Se tunne kun sa hyppaat etka tieda mihin tormaat et todellisuudesta tajua mitaan se tunne kun
sua
♪
Kaikki Hyvin
Tiktak
Radiossa luvataan loskakeliä Kaikkihan rakastaa syksyä Voi olla kaikki illat sisällä Ja heitellä teräviä esineitä
En
enää muista
sua
,
en
kaipaa
sua
, on marraskuu Ulkona lehdettömän puut Mulla on kaikki
♪
ET OLE LIIAN VILLI OPPIMAAN
Yo
Katu mustaa sadetta viskoo Vesi alas viemäriin katoaa Lailla sateen tie
sua
kiskoo Et kai elämääs tahdo luovuttaa Et koskaan myönnä että teet väärin Koulu saata ei
sua
kiinnostaa Sulla tietoa on siinä
♪
Viisi Kaunista Yota
Yo
On arkipäivä sateinen ja
sua
masentaa Et koulunpenkkiä sä jaksa enää kuluttaa Sinä haaveissasi muualla aina elelet Siksi kukaan ei voi käsittää Että elämässäs sulle joku tärkeämpää on Kuin koulukirjan
♪
En Toivu
Aknestik
Mää
en
toipunut sun katseestasi Mää
en
saa
sua
pois mun mielestäni Mää
en
toipunut, enkä toivu ehkä milloinkaan Siksi laulan vaan,
en
voi muutakaan Mää
en
toipunut sun naurustasi Mää
en
saa sun ääntä
♪
Koynnos
Yo
kavahdan Kuin köynnös minä kiipesin Varttasi pitkin ja kuivatin sen Jäljelle jouduin jättämään Kukan nupun kuihtuneen Ja viimein kuihduit ja kuolit Kuolin minäkin sillä meille ei jäänyt mitään Katselen
sua
♪
Moottoripää
Popeda
Annas kun ma kerron, sa kun aina kyselet Menneisyyden haamut, usein esiin utelet
En
kai ole kovin ylpee, mutta maksaa kylla sain Mies kulkee, miehen menneisyys on menneisyytta vain Ma palvon
sua
, sa tiedat
♪
Niin paljon se sattuu
Kirka
Taivas tummuu ja tähdetkin silmänsä sulkee Yksin istun ja varjot vain huoneessa kulkee Pois olet mennyt, vain muistosi jää Ja ymmärrän sen nyt,
en
sua
koskaan nää Niin paljon se sattuu kun nään Kodin tyhjäksi
홈
검색
플레이어
보관함
커뮤니티